..niitä ei voi ikinä olla liikaa.
En ole hetkeen shopannut mitään muuta kuin kenkiä. Varsinkin nyt kun painoa on kertynyt vähän lisää, tuntuu ettei mikään vaate istu kivasti, mutta ONNEKSI kenkien kanssa ei ole tätä ongelmaa; ne käyvät aina!
Tällä hetkellä olen varsin ihastunut Jeffrey Campellin kenkiin, etenkin Rogue-sandaaleihin. Niitä varten yritän painaa pitkää päivä, jotta vähän saisin ylimääräistä käteistä sijoittaa niihin. Paremman puutteessa olen tyytynyt "halpoihin" kopiooihin...kaksin kappalein. Aikaisemmin keväällä ostin ihanatihanat konjakin väriset tolppakorkonilkkurit Biancosta, ja nyt tilasin Bubbleroomista synttärilahjaksi itselleni vaaleanpunaiset sandaalit.
Vaikka molemmissa korkoa onkin se rapiat 15 cm, ovat ne kunnon tolppakorkoineen yllättävän mukavat jaloissa (siltikin pidän varuilla aina balleriinoja laukussa;P).
Olin katsellut nilkkureita jo jonkin aikaa, mutta tiukassa taloustilanteessa olin päättänyt jättää ne kuitenkin kaupan hyllylle. Muutaman kerran eksyin kokeilemaan niitä silti uudelleen ja uudelleen. Myyjäkin yllytti minua ostamaan ne kertoen, että kokoani olisi vain se yksi pari. En kuitenkaan raaskinut..ukko taas kotona valittaisi.
Kerran, vahingossa Biancon ohi kävellessäni näin minun kenkäni jonkun toisen tytön jalassa. Järkytyin, Jäin kulman taakse odottamaan ja vartioimaan kyseistä tyttöä. Kuulin hänen sanovan myyjälle miettivänsä vielä. Silloin, samalla sekunnilla rynnin kauppaan, nappasin nilkkurit käsiini ja marssin kassalle. Sinne meni bussikorttirahat! Mutta kertaakaan en ole katunut ostosta..en edes sinä pitkänä tuntina, jonka tarvoin töihin sateessa. Minullahan oli maailman kauneimmat nilkkurit <3
my babes <3 |
lempispotti ;) |
Happy B-day for me!! |
ja tässä...ne ihanat Rogue-sandaalit, joita varten säästetään. nammmm |